Yksin asumisen ilot ja surut

Oon nyt pikkuhiljaa vuoden asunu yksin täällä ja pakko sanoa että mä kyllä nautin tästä. Ajattelin nyt vähän jakaa näitä positiivisia ja negatiivisa puolia tästä.

Awesome

  • Oma elämä, jos vaikka haluat keskellä yötä nousta ylös ja lähteä lenkillä ni sähän vain voit lähteä. Ei tartte pelätä että herättää kämppiksen tai että joku ihmettelee mitä sä teet. 
  • Siivoaminen, jos ei kertakaikkiaan jaksa siivota ni sun ei todellakaan tarvi tehdä sitä juuri sillä hetkellä. Saat ite päättä millon siivoat, jos ei tee mieli tiskata heti ni ei tartte, kyllä ne tiskit siinä pysyy kunnes löytyy inspiraatiota. 
  • Sisustus. Saat ihan itse sisustaa kaiken, ei ilmesty yllättäviä tavaroita sun kämppään. Vaan kaikki on juuri siellä missä haluut niitten olevan.
  • Ostokset. Kaupassa käynti on jumalattoman helppoa, ei tartte ostaa ku sellasta ruokaa mitä ite haluaa. Ei tartte muita miettiä, että mitäköhän se haluais syödä. Eih sä päätät kuule ihan itse. 
  • Ystävät. Sä voit kutsua sun kämpille ketä vain ja millon vain. Ei tartte miettiä että kämppikses ei kyllä tosta tyypistä tykkää. Sun kämpille on kaikki sun frendit tervetulleita, millonvain.
  • Bileet. Tää nyt menee vähän samaan kategoriaan ku edellinenki, mut siis voit pitää etkot ja jatkot ja vaikka alottaa uudestaan seuraavana päivänä ilman että kukaan valittaa. Tai noh naapurit ehkä, mutta sehän nyt ei ollu puheenaihe.
  • Porukat. Suhde vanhempiis paranee tosi paljon. Minä ja äiskä ei olla ikinä juteltu näin paljon ja näin kauan ku mitä me nyt jutellaan jos käyn siellä.
Not so awesome
  • Siivoaminen, oih khyllä siinä on hyvät ja huonot puolensa. Jos teitä olis kaks ni siivoamisen vois jakaa. Yksin saa sitte siivota kaiken, mutta toisaalta itepähän oon sotkenukki, eli tämä nyt ehkä oli vähän turha. 
  • Ruoka. Siis jumalauta, sitä ruokaa ostaa aina liikaa ja jiisus ku sitä lähtee sitte tekeen. Maanantaina jos keitän jotain ni syön sitä prkl vielä torstainaki. En todellakaan oo tottunu tekemään ruokaa vain itelleni. Mutta siks salaatti on olemassa! 
  • Laskut. Tää mua ehkä eniten stressaa tässä yksin asumisessa. Vuokra, laina, vakuutukset kaikki saat ite maksaa. Vituttaa ku porukka jotka asuu yhdessä vinkuu että ku on niin paljon laskuja. Koittakaa asua yksin ja elää yhdellä palkalla ja sitte vasta tulla sanoon mulle että on nii paljon laskuja! 
  • Kulkeminen. Monilla mun ikäsillä jotka asuu yhdessä on ehkä vain yheinen auto. Mitäs sitte jos molemmat on lähdössä jonnekki, samaan aikaan ja eri paikkaan? Toinen joutuu peruun. 
  • Riidat. Tuli edellisestä mieleen, että eikös siinä jo pikkuhiljaa menis hermot jos tuijottais toisiaan melekee 24/7. Ja juuh juuh ”mut mähän rakastan sitä”. I know, mut ei se tarkota että ei sulla menis hermot. 
  • Aamut. Tosiaan jos sä nukut pommiin, sua ei oo kukaan herättämässä, sä kertakaikkiaan nukut kunnes satut herään. Mutta sen oppii aika äkkiä että sitä kelloa ei todellakaan kannata sulkea, ei edes vain viideks minuutiks.
Mä tiedän että mä kuulostan hirveen negatiiviselta ja vois varmaan saada sen käsityksen että en ikinä halua asua kenenkään kans. Mutta mun mielestä kaikkien on hyvä asua yksin joskus, siinä oppii tunteen ittensä hyvin eikä vain muovaudu sen kämppiksen/puolison mukana. Jos vertaa mua sillon ku asuin porukoilla ja mua nyt ku asun täällä yksin ni oonhan mä muuttunu. Ennen riideltiin äiskän kans tosi paljon, nykyään ei mitään ongelmaa. Oon paljon sosiaalisempi, sillä voin kulkea ja täällä voi käydä porukkaa millon vain. En nyt sano että porukoilla ku asuin en saanu kulkea tai siellä ei saanu ketään käydä, päinvastoin. Mä sain melkein tulla ja mennä miten halusin sen jälkeen ku sain ajokortin, olinhan ite töissä ja bensarahani ansainnu ni sain mennä minne vain. Saihan sinne porukka tullaki, mutta olihan se hiukan noloa ees ajatella että kutsuis kavereita porukoille kylään. Nyt on vain niin paljon itsenäisempi olo, sillä nyt pitää hoitaa asiansa itse ja pärjätä yksin. Tiedän kyllä että mun porukat auttaa mua jos pyydän, lainaavat rahaa ja silleen, mutta mulla vain liian suuri ego pyytääkseni niiltä mitään. Mun mielestä jos on 21v ni saa kyllä luvan pärjätä itse, ei vanhempien kuulu elättää enää siinä vaiheessa. Teininä puhuin aina että heti ku täytän 18 muutan kotoa. Se sitte jotenki veny ku ei ikinä ”uskaltanu” muuttaa. Mutta voin kyllä sanoa että toivon että olisin muuttanu aikasemmin! Tietysti tämä on kans nii yksilöllinen asia kaikille, toiset ei millään haluu sitä vastuuta kun taas toiset (niinku minä) janoaa sitä. 
Se joka nyt luki tätä ja ajatteli että vittu toi muija tiedä mistään mitään, eihän se edes ikinä oo asunu kenenkään kans. Ni juuh, en olekaan. En todellakaan halua muuttaa yhteen kenenkään kans ennenku oon varma että se oikeesti toimii. Jonku kaverin kans voisin varmaan muuttaa yhteen, tiedän muutaman tyypin jonka kans se varmasti toimis. 
Eipäs mulla tässä muuta tämän asian tiimoilta. Vois otta kahvikupposen ja läheä ulos röökille, katella että alkaakohan siellä sataan vai ei. Jos ei ni vois pienen lenkin vetästä ennenku lähtee nukkuun. 
BTW. oon ollu etuajassa töissä joka aamu tällä viikolla. Hyvä minä. Pojat jopa huomautti siitä tänää ja kysy että mikä mulla on. Oon vain niin hyvällä tuulella ollu taas vaihteeks. 😉
Over and out.

3 kommenttia artikkeliin ”Yksin asumisen ilot ja surut

Ilahduta minua kommentilla...