Soitto herra miehelle;

Minä: Moi

Herra mies: *hämmentynyt* moi..  Miks sää soitat mulle? 

Tämä on selvä merkki siitä, että mun on pakko ruveta soittaan sille useammin ku se on noin hämillään siitä kun soitan. Uskoisin, että ollaan ehkä 3-4 kertaa soitettu toisillemme koko yhdessäelon aikana.

Minä: Miks ihmeessä isorokko on smallpox englanniks? 

Herra mies: jaa kuule.. 

Minä: Tosi loogista taas hei… 

*herra mies rupee googlettaan*

Herra mies: vesirokkoki on chickenpox. 

Minä: no niinpä tietysti on. Pieni poksahdus ja kana poksahdus, toki ne on tauteja…

Herra Mies: Miks meillä on tuoli vessassa?
Minä: Sille on itseasiassa ihan loistava selitys…
Herra Mies: No tottakai on…

Ei se oo aina heleppoa asua mun kans.

Keskustelu alkossa, viinihyllyn edessä:
Minä: mitä me halutaan?
Herra mies: en mää tiedä.
Minä: no varmaan jotain punaista eikös? Valkoviinihän on vielä kauheempaa.
Herra mies: joo punainen on kyllä parempi.
Minä: mikä näyttää hyvältä?
Herra mies: sinä.

Siis joskus se oikee yllättää, ihan ite, tostanoin vaan.

Herra Mies: Paljonkohan rengashotelli maksaa?
Minä: En tiedä, mitennii?
Herra Mies: No jos laittais talvirenkaat sinne tiedätkös..?
Minä: No ei me ny sellasta, kyllä ne sokojalle mahtuu. Meinaatko sää että auton renkaat pääsis hotelliin ja minä en?!

Herra mies: miten tuolla parkkipaikalla hiihtää joku tähän aikaan..?
Minä: Noh tuskin ne sentääs hiihtää.
Herra mies: Niinno siitä en tiedä.. kyllä tuo ainaki jalkojaan nostelee, mutta voi kait sitä sillälaillaki hiihtää.
Minä: Nojuu voihan sitä tietysti mutta…
*hetken hiljaisuus*
Herra mies: EIKÄ! Tuo yks oikeasti hiihtää!

Näin koivuhaassa klo. 22:52 keskiviikko iltana.
Oli isäntä lähteny muksunsa kanssa hiihtämään, että eipä tässä..

Kiitos!

Kokkola-lehti jaettiin tänään siihen aikaan, että me oltiin jo kotona. On hyvin ystävällistä kiittää postin jakajaa. Ei siis sillai, että henkilökohtaisesti menis jutteleen sen kans. Vaan sillai että huutaa postiluukusta ”KIITOS!”  kun hän pudottaa postin. Se varmaa traumatisoitu, syvästi.