Somekanavien maksimointi sekä 1v synttärit

Tänään on vihdoin ja viimein perjantai! Joka aamu oon heränny ja miettiny, että ”ei kai taas!”. Mua ärsyttää tämä kylmyys ja pimeys. Tälläkin hetkellä sormet on ihan jäässä. Toki se voi johtua siitä, että olen yrittäny suunnitella Kokkolan Moottoriseuralle jonkunlaista logoa. Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa, kahdeksannes versio alkoi jo olemaan miellyttävä. Odotan sitä päivää kun voin elää sillä, että suunnittelen logoja ja nettisivuja sekä autan yrityksiä markkinoinnissa. Mun mielestä on jotenki hämmentävää, että yrittäjä jonka kuvittelis käyttävän kaikki ilmaiset markkinointikanavat (some) hyödyksi, ei tiedä mikä on Google My Business tai Instagramin yritystili tai ihan vain Facebook sivut. Ne on kumminki kaikki ilmaisia kanavia joilla saa näkyvyyttä ja kumminkin Google on se millä ensimmäisenä haetaan joten jos yrityksesi ei Google hauissa löydy, niin luultavasti et myöskään saa yhtä paljon asiakkaita kuin voisit saada.

Tämän kirjoituksen alkuperäinen idea ei ollut saarnata markkinoinnista vaan kertoa kaikille, että tänään meidän pieni Akunen täyttää yhden vuoden! Mun on hankala ymmärtää sitä, että kesällä Aku oli vielä pienempi kuin Osku. Nykyään Oskunen voi kävellä ongelmitta Akun alta jos haluaa ja Osku ei voi edes suuttua meidän pikkuiselle koska Akun tarvitsee vain laittaa tassu Oskun päälle, niin se murina loppui siihen.

Tosiaan toukokuun loppupuolella Aku on painanu about 8kg ja nykyään painoa on noin 17kg, että ehkä se on vähän kasvanu. Muistan vielä kun haettiin Aku meille, oli viikonloppu ja Oskukin oli ollut meillä vasta muutaman hassun päivän. Mua jännitti ihan hirveästi, ensinnäkin se, että lähetään Vaasaan asti hakemaan koiraa ihmisiltä joidenka kanssa ei olla edes puhelimessa juteltu sekä toiseksi se, että meillä tosiaan oli jo Osku ja ykskaks heitetään mukaan vielä toinenkin koira. Meistä tuli siis muutamassa päivässä kahden koiran omistajia kun lähtökohta oli ollut nolla koiraa.

Onneksi Aku (silloin kutsumanimeltään Bobo) oli reipas kaveri, Oravaisten ABC:lle asti minä ajoin ja Pete oli koiran kanssa ja Oravaisissa pysähdyttiin jalottelemaan ja sen jälkeen vaihdettiin kuskia. Akua ei oikeestaan vähempää ois voinu kiinnostaa se automatka. Kotia tuleessa Pete lähti hakemaan Oskua ulos ja me jäätiin Akun kans pihalle. Oskun ensimmäinen reaktio sai mut pelon valtaan, se vain haukku ja haukku ja pelkäsin, että siitä ei tule loppua ollenkaan. Käveltiin sitten ympäriinsä kunnes Osku rauhoittu ja sitten mentiin sisälle ja molemmat vapaaksi ja ONNEKSI kaikki meni paremmin kuin hyvin. Aku olisi kovasti halunnut leikkiä, mutta Oskua ei kiinnostanut. Tätä jatku oikeastaan aika pitkään kunnes ykskaks Oskustakin kuoriutui pieni riiviö joka myös leikkii ja juoksee ja hyppelee. Alla oleva kuva otettu jonakin ensimmäisistä päivistä. <3

Toinen on pikkasen onnessaan ku saa olla lähellä. 😍 #dog #dogs #tipsu #tibetanspaniel #seropi #pentu #lovemylife

A post shared by Linda Hägglund (@lindahagglunds) on

 

PS. Vieläkin nukutaan lähekäin, mutta nyt kokoero on vähän erilainen. 😉

Over and out.

Ilahduta minua kommentilla...