Jyväskylän puumessut 2017

Käytiin viime viikon keskiviikkona puumessuilla, nimestä voisi kuvitella, että kyseessä ei ollut mikään milenkiintoinen reissu mutta nimi on ehkä myös vähän harhaanjohtava. Paikalla oli myös moni meidän helatoimittajista sekä Kaavin Kivi joka toimittaa kivitasoja sekä hautakiviä ympäri Suomen. Toki siellä oli myös näitä puualan asiantuntijoita ja koneiden myyjiä, mutta niitä en henkilökohtaisesti käynyt moikkaamassa.

Automatka Jyväskylään oli hiukan tuskainen, mutta selvittiin siitä loistavasti. Käytiin Jyväskylässä viikonkiravintoa Haraldissa syömässä aivan loistava illallinen ja siitä jatkoimme Jyväskylän yöhön. Aamulla oli herätys aivan liian aikaisin ja suunnattiin messuille. Kalustealalle on tulossa paljon hienoja uutuuksia, enkä malta odottaa että niitä pääsee esittelemään kaikille. Myymälään tuli tilattua jo heti paikan päällä yksi uusi mekanismi komeroon, joten sitä nyt innolla odotamme.

Onneksi oltiin vain päivä messuilla, koska kotiin tullessa mun jalat oli ihan loppu. Ilmeisesti koroilla kävely 20h putkeen, muutaman tunnin yöunilla, ei oikein ole hyvä idea. Parin vuoden päästä ollaan taas messuilla viisaampia ja otetaan suosiolla ihmismäiset kengät. Koska käveltyä tulee aika paljon.

#puumessut2017 messuiltu ja paluu töihin tänään. Kiitos kaikille mukana olleille, oli hauskaa! ✌️

A post shared by Linda Hägglund (@lindahagglunds) on

Ainut julkaisukelpoinen kuva puhelimessani oli tämä sisäänpääsylipukkeesta otettu kuva, joten se saa toimia tässä tilan täyttäjänä. Onneksi muut porukasta otti kuvia, ettei tämä ole koko reissun saalis mutta niitäkään kuvia en tänne julkaise, koska kaikki on parempaa livenä. 😉

Over and out.

Ilahduta minua kommentilla...