Perheenlisäys

Meidän perheeseen on noin kaksi viikkoa sitten astunut kaksi karvakasaa. Aika söpöjä sellaisia vielä kaiken lisäksi.

Osku Osku, noin 2v tipsu.

Fiksu ja filmaattinen, mutta yhtä itsepäinen kuin omistajansakin.

Kuva muuten otettu ekana päivänä meillä, sillon ku se ei muuta tehnykään ku kiehnäs vieressä.

Aku Aku, noin 12vk seropi.

Meidän pienen pieni höpsö, joka on aina täynnä energiaa.

Ja kyllä, meillä on sallittua olla sohvalla meidän kanssa. Niin kauan kun ei riehuta liikaa.

 

Alkuperäinen idea oli hakea vain Aku meille, mutta monen sattuman syystä meille päätyi molemmat. Mikä on oikeastaan koiran näkökulmasta varmaan parempi. Olemmehan sentään herra miehen kanssa molemmat töissäkäyviä ihmisiä ja voidaan käydä kotona lounastauolla käyttämässä niitä ulkona yms. mutta onhan se niille kivempaa kun on seuraa. Varsinkin nyt kun molemmat on niin nuoria, ni varmasti nauttivat ku saavat touhuta yhdessä.

Vaikka ne on täällä päineen, niin mitään ei ole vielä mennyt rikki. Paino sanalla vielä, koska varmaan nyt kun menin näin sanomaan niin huomenna on kauhea kaaos kun tullaan kotiin. Meillä on kyllä kaikki mahdolliset ovet kiinni kun ollaan pois, tarkoittaen siis makkarin-, vaatehuoneen-, sekä vessan ovea. Eli ne pystyy tallustelemaan vain keittiössä, olohuoneessa sekä eteisessä. Eipä niillä noihin muihin huoneisiin ole tarvettakaan mennä.

Nyt meillä alkaa jo oleen rutiinit meidän päivissä, aamuthan oli oikeastaan meille suurin muutos. Ollaan totuttu juomaan aamukahvit ihan kaikessa rauhassa tai sitten nukkua aivan liian pitkään. Tuo jälkimmäinen koskee kyllä lähinnä mua. Herra mies harvoin jää mun kans arkisin yhtään pidempään torkkumaan. Mutta nykyään pitää oikeasti nousta ylös ajoissa, jotta kerkeää poikien kanssa ulos ennen töihin lähtöä.

Suurin osa sanoi meille, että ”kahden kanssa on kyllä iso työ” tai ”oivoi kahden kanssa on kyllä hankalaa”. Itse en henkilökohtaisesti näe tässä mitään hankalaa. Meitä ihmisiäkin on kaksi, jotenka lenkitys onnistuu näppärästi. Koirilla on älyleluja ja toisensa. Hellyyttä saavat välillä vähän liikaakin meiltä. Tuossa nuo kaks torkkuu vierekkäin ja on aina niin kiva tulla kotia ku ne on ovella vastassa ja niin innoissaan. Onhan ne tietysti välillä hermoja raastavia, kun eivät tottele tai riehuvat aivan liikaa. Mutta onhan se vain niin, että ne positiiviset puolet vie aina voiton. Myöskin tässä asiassa.

Over and out.

Ilahduta minua kommentilla...