On siis kesä…

Lomaviikko numero kolme on takana päin ja saunan raikkaana pääsee huomenna töihin taas viikoksi.

Tämä viikko töissä, viikko vapaalla systeemi on teoriassa ihan toimiva, jos yhdessä viikossa ennättäis tekeen melkein kahden viikon työt. Mutta onneks mua ei pitkät päivät haittaa, vaan teen mielummin kaikki ennakkoon ku kauheella ressillä loman jälkeen. Ei oo mitään niin ahistavaa työelämässä, ku se eka työpäivä loman jälkeen, ku on ihan pihalla kaikeasta. Tällä systeemillä välttää sen fiiliksen kokonaan, koska viikossa ei kuitenkaan kerkee niin paljon tapahtua.

Konmari kirjan ansiosta tuli muuten taas karsittua vähän tavaraa. Kävin kaikki korut, meikit ja random tingeltangelit läpi ja poimin pois varmaan neljä tai viis kassillista tavaraa. Käypä tavara lähtee Koivuhaan hyvän mielen torille heti kun ne palaa lomalta. Nyt on siis pitkästä aikaa tyhjää kaappitilaa ja pystyn hyödyntään sitä kierrätykseen ja tietysti uusien tavaroiden säilytykseen. Ihanaa kun voi hyvällä omatunnolla ostaa esim. kenkiä, joista oikeasti pitää, kun on karsinu kaapista kaikki ylimääräiset, mitä on ehkä kerran pitäny jalassa.

Seuraavalla lomaviikolla ajattelin yrittää metsästää meille terassille maton, koska terassi on ihan vähän kuuma näin kesällä, varsinki sen jälkeen ku öljyttiin se ja siitä tuli taas vähän tummempi. Koirien ansiosta siihen ei voi laittaa monta pientä söpöä mattoa, niinku ensin olin ajatellu, koska nehän juoksee ne ruttuun heti. Joten siihen on pakko hankkia joku kunnon kokoinen, jos sellainen löytyis.

Seuraavaksi jakso Nikitaa ja lihapasteijoita maailman parhaassa seurassa.

Over and out.

Ilahduta minua kommentilla...