Kokkolan pisimmät treffit osa 1

Luin tässä yks päivä ideoita mitä tehdä ensitreffeillä, aivan loistavaa settiä taas. En nyt löydä sitä artikkelia mutta oli kyllä harvinaisen tylsiä ehdotuksia. Ainut joka kuulosti jännältä oli omenoitten poimiminen. Älkää edes kysykö miks sellane oli sielä listalla, mutta se tosiaa ois vähän erillainen ensitapaamine kieltämättä.

Meillähän tämä ensitapaaminen kävi hyvin luontevasti. Herra mies tuli pari viikkoa sitte kylään eikä oo vieläkään lähteny. Se muuten vissihin tykkää tästä mun nimityksestä ”herra mies”, olin ilmeisesti käyttäny sitä ku tekstailin äiskän kans. Jumalattoman hiano nimike omasta mielestäni. Mutta tosiaan, tää on kyllä lähteny pyöriin heti isosti tämä homma. Tää on kaikki niin uutta mulle, en mää oo tottunu tulee himaan sillai että tällä on jo joku kotona, tai että jääkaapissa oikeasti on ruokaa tai että aina on juttuseuraa. Eräät vissiin muistaa mun avautumisen miehistä ja vanhemman kirjotuksen tästä yksinasumisesta. Eipä ois uskonu että tässä pisteessä ollaan ykskaks. Että löyty jopa mies joka ilmeisesti jaksaa mua ja että mä en menetä hermoja ku täällä asuu joku.

Jotenki kaikki asiat mitkä edellisissä säädöissä on käyny hermoille ei ole edes vähänkään ärsyttäviä mulle nyt. En tiedä johtuuko tämä nyt siitä että ollaan niin ”vähä” aikaa oltu vai mistä. Nuo ”” merkit tuli koska tää ei todellakaan tunnu siltä niinku oltais tunnettu vain muutaman viikon. Kaikki menee vain niin luontevasti, eikä edes mitää tartte selitellä.

Voin kyllä taasen todeta että eihän tämä kyllä kaikilta luonnistuis. Eikä monikaan tällaseen lähtis selvinpäin. Tuntuu vaan että kaikki oli jo koettu ja nähty. Tämä tosiaan oli täysin erillainen lähestymistapa asiaan. Prkl jos tää toimii näin hyvin ni pitäis vissihi ihan keskustella isommastiki tästä, vois muutki alkaa koittaan tällasta lähestymistapaa. Tää treffeillä käynti on niin yliarvostettua. Kuka oikeasti on oma itsensä sillon ku käy treffeillä? Juteltiin itseasiassa siitä ku ensimäistä kertaa käytiin ulkona syömässä. Kumpikaan ei edes yrittäny hienostella mitenkään. Pariin otteeseen ensimäisinä päivinä huomasin että yritän teeskennellä jotain mitä en ole, mutta seki nyt jääny ihan pois. Eihän sitä kun tapaa uuden ihmisen ni heti ole oma itsensä. Tai en minä ainakaa yleensä, aina tulee oltua vähän vieraskorea ja silleen, mutta nyt ei kuule tarvi. Siks tää varmaan onki niin ihanan lepposta.

Eipäs täsä kuule muuta avautumista tällä kertaa. Naapurit muuten varmaan rakastaa meitä ku herra mies toi subbarinsa tänne. Seki on nyt kaupungissa ni oli aikaa kirjotella. Pakko sanoa sille että lukea tämä ennenku tulee himaan. Ei oo mitään niin rasittavaa ku ihminen joka lukee mun blogia ku mä istun vieressä. Ahistavaa tollane.

Over and out.

Ilahduta minua kommentilla...