Kokkolan pisimmät treffit osa 2

Joku kysy että mitenkäs meillä menee nyt, että vieläkö on niin ihanaa ku aluks ja voin rauhassa todeta että kyllä. Kyllä on vielä yhtä ihanaa.

Meillä on tää arki lähteny mukavasti pyöriin. Mies on vieläki jaksanu mua ja ollaan saatu ihan mukavat rutiinitki arkeen. Jos joku olis mulle kuukaus sitte sanonu että nyt asun yhdessä miehen kans ja meillä menee oikeasti hyvin olisin nauranu, ja paljon. Ei ois siinä vaiheessa kyllä mitenkään uskonu että asiat vois mennä näinki hyvin. Ajatellen kaikkea sitä mitä sain vuodenvaihteessa käydä läpi, ni ei sillon kyllä olis arvannu että elämä kääntyis tällai. Eli toisinsanoen olen hyvin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen.

Keskusteltiin yks päivä meistä, että mites tämä oikeen tällaseks meni ja mitä me odotetaan tältä suhteelta. Mulle tuli taas vaihteeks se pelko että käy niinku ennenki, jotenka oli pakko avautua, etten jää taas miettimään ja sitte räjähdän asiasta väärään aikaan. Eipä sitä voi muuta todeta ku että aika samanlaisessa tilanteessa vissiin oltiin ku tavattiin. Kumpikaan ei odottanu tästä mitään vakavaa, mutta vois melkein sanoa että tämä nyt on sittenkin aika vakavaksi mennyt. Ei siis sillä että mua tämä tilanne vaivais, tai haluaisin että asiat olis toisin. Vain niin hämmentävää että ollaan niin samalla aaltopituudella. Harvoin löydän ihmisen joka mua ymmärtää niin hyvi ku mieheni.

On niin ihanaa töistä tulla kotia ku se on jo kotona, en ole tottunu sellaseen. Aina hymyilyttää ku nään sen auton pihas ja tajuan että heti ku astun ovesta sisään se on mua vastassa. Ei tarvi odotella taikka miettiä että missäköhän se on tai tuleeko se edes kotia. Ollaanhan me tietty omia menoja menty, mutta on se vaan jotenki ihanaa yhdessä touhuta. Se on muuten sen verran ahkera kaveri että keittää aina aamukahvit ja yhdessä kokkaillaan, mua oikeen hemmotellaan kunnolla nyt. Tänäänki aamulla laitoin vain pyykkikoneen pyöriin ennenku lähin töihin ja se on (toivon mukaan) hoitanu loput. Sitä kato ikinä tiedä tämän meidän muistin kans, että miten nää asiat hoituu ku molemmat unohtaa aina puolet siitä mitä piti tehdä/ostaa/kertoa. Mutta riittääpä juttua ainaki ku molemmat unohtaa aina jotaki.

Ollaan myöskin tehty nämä pakolliset vanhempien tapaamiset viime viikonloppuna, käytiin porukoilla syömässä ja sitte sen äiskän luona sen jälkeen. Siellä ollaan senki jälkeen käyty uudestaan ku haettiin sieltä meille sohvapöytä. Muutenki ollaan yhdessä käyty ostamassa vähän kamaa tonne kämppään. Huomasin että multa puuttuu paljon sellasta normaalia kamaa mitä ihmiset kyllä yleensä omistaa. Mutta olenki ollut vähän erilainen nuori enkä ole ikinä kaivannut juustokupua taikka suihkuun telinettä, mutta nykyään omistamme myös sellaset. Mut on niin heleppo tyydyttää, ei paljon lahjoja vaadi tämä likka ei.

Eipäs tästä nyt tämän kummempaa voi sanoa, muutaku että valtakunnassa kaikki hyvin.

Over and out.

2 kommenttia artikkeliin ”Kokkolan pisimmät treffit osa 2

Ilahduta minua kommentilla...