Jyväskylän puumessut 2015

Heti menomatkalla päätettiin, että tästä reissusta ei sitten tehdä kirjaa. Jotenka blogikirjoitus on ehkä sitten paikallaan.

Messuille tullessa sain aika pian kuulla, että myös meidän toimittajan työntekijä(t?) on lukenu mun blogia ja kiitti kehuista. Mä oon näissä kirjotuksissa ottanu sen asenteen, että jos on jotain kehuttavaa niin kirjoitan. Jos moitittavaa niin jätän kirjoittamatta. Sitä negatiivista löytyy kumminki ihan tarpeeksi.

Mullehan messut ei niinkään ollu tätä uusiin tuotteisiin tutustumista. Olin tietysti mukana kaikki kuuntelemassa läpi, jotta tiedän mitä on tulossa. Mutta mulle oli ehkä enemmän tämä verkostoituminen se juttu. Yritin mahdollisimman paljon porukkaa tavata, mutta menihän se ehkä vähän niin että yksi toimittaja sai enemmän huomiota, jotenka niitten kans tuli suurin osa illasta vietettyä ilta. Toisena tuli melkein nämä toiset kalustefirmat, jätän yrityksen nimet mainitsematta, mutta kalustekomponenttikoordinaattori nimikkeen tunnistava, hyvää jatkoa myös sinulle!

Mulle mainittiin myös siitä, että meidän porukka on hyvin värikäs. Toivon että tätä tarkoitettiin hyvällä, sillä meidän työporukka on aivan paras. Totesinki illalla, että meidän firmasta löytyy jokaiselle jotakin. Jossakin vaiheessa tais olla puhe lumikin seitsemästä kääpiöstä. Meillä on uneliasta, vilkasta, fiksua ja taidettiin pari kääpiötä keksiä itsekin lisää.

Nämä oli mun ensimäiset messut, siis ensimäiset ihan kutsuvieraana. Mulle jäi näistä tosi hyvä fiilis, aivan mahtava porukka saatiin kasaan ja mitään isompaa hässäkkää ei tullut. Sivusta kuuntelin kun kilpailevat yritykset vähän toisistaan otti suullisesti mittaa myös ravintolassa, mikä on mun mielestä vähän jännää. Itse todettiin muutaman ns. kilpailijan kanssa, että me ei tuohon junaan hypätä laisinkaan. Sama viltti kylmällä jaettiin, naurettiin kömmähdyksille ja toivotettiin hyvät jatkot.

Vois luulla että tällasen reissun jälkeen bussissa olis hiljasta ja kaikki nukkuis. Mutta ei meillä, meidän bussissa harrastettiin tietovisailua. Tässä vaiheessa mä totesin, että en siltikään taida olla meidän porukan fiksuin. Syytetään sitä että olen nuorin.

Päällimäisenä tästä reissusta jäi tietenkin mieleen se, kuinka hyvää huolta toimittajat meistä pitää. Erityisen iso kiitos eräälle varastomiehelle, oli mukava vihdoin tavata! Ainuttakaan kuvaa en ottanut, jotenka ainut fyysinen muisto mitä tästä reissusta jäi on plektra ja mustelma polvessa. Mustelma tosin häipyy ajan kanssa, mutta mulla on sellanen tunne että tälle reissulle nauretaan vielä kauan.

image

Iso kiitos kaikille jotka teki tästä reissusta näin huikean hauskan! Toivottavasti vielä uskallatte päästää tämän porukan mallikalusteiden lähelle! 😉

Over and out.

Ilahduta minua kommentilla...