Joulumieli kadoksissa

Tänään vasta tajusin että huomenna on oikeasti jouluaatto. Ei kyllä tunnu ollenkaan siltä. Tulihan sitä luntakin vihdoin, olin jo hetken huolissani että eikö saadakaan valkoista joulua mutta tulihan se sieltä. Vaikka olen kylläkin sitä mieltä että lumi saisi sulaa pois heti uudenvuoden jälkeen ja olisi taas kesä.

Eilinen päivä meni töissä, samaten tämä päivä. Asiakkaita riitti vielä eilen, tänään paljon hiljasempaa. Saan yksikseni täällä värkätä inventaariolistoja. Töiden jälkeen kauppaan, kaikkien muiden ihmisten tavoin ja sitten varmaan vain kotia. Kaveri kyllä soitteli jo, että ilmotella ku lähden himaan ni ehkä saan seuraaki. Huomenna olis sitte jouluruoka porukoilla, vähän erillainen ruokailu kun ollaan vanhempien kanssa kolmistaan. Muusta jouluaaton suunnitelmista ei sitten olekaan tietoa.

Viime viikonloppu meni mukavasti, perjantai iltana, tai oikeastaan yöllä päätettiin että lähden Vaasaan lauantaina. Niinhän siinä sitten kävi että istuttiin siellä ja hengailtiin lauantai-ilta, paikallisessaki käytiin, oltiin vain vähän myöhään liikkeellä. Salaatit ja pizzat syötiin yölla ja sitte takas himaan. Sunnuntaina heitin sitte Villen Lapualle ja ite lähin takas Kokkolaan. Onneks sain illaks seuraa ni syötiin pizzaa ja katottiin ehkäpä maailman pitkävetisintä leffaa, mutta pääasia oli ehkä se seura. Kerkesin jo tottua siihen että aina on joku seurana, ni on ollu hyvin erikoista viime viikolla ku oonki ollu ihan omissa oloissani. Mutta hyvää vaihteluahan tämäki on, niinku mulle sanottiin ”pitää välillä olla yksinki, että osaa elää itsensä kanssa”. Seki on hyvin totta, mutta harvoin mä vaan keneltäkään mitään neuvoja otan vastaan.

Eilen illalla juteltiin myös Lotan kans siitä kuinka erillaisia meistä on tullu, vaikka kauppiksen aikoihin oltiin niin samaa mieltä kaikesta. Jotenki jännää miten sitä vaan vuosien mittaan muuttuu ja kasvaa ihan huomaamattaan. Musta on ilmeisesti monen silmissä tullu se henkilö joka antaa kaiken anteeksi, onhan se tavallaan totta. Yritän aina ymmärtää ja sopeutua tilanteeseen. Eläähän mussaki se pieni piru joka haluais kostaa, kostaa sen miten jotkut on mua kohdellu. Tietyllä tapaa mä sen jopa toteutanki, mutta enemmänki sillä että mä näytän niille että pärjään ilman niitä. Sillä että mä pystyn jatkaan, joka kerta, joka ikinen kerta mä oon taas palannu entiselleni. Sehän niitä varmaan vituttaaki eniten, että mä oikeasti pärjään yksinki.

Jos tässä vaikka jatkais ihan tuota työntekoa, kakaotiki juotu ja joulutortut syöty, nyt jaksaa taas.

Over and out.

Yksi kommentti artikkeliin ”Joulumieli kadoksissa

Ilahduta minua kommentilla...