UNELMIA JA TOIMISTOHOMMIA

BLOGISSA

Blogissa kirjoitan arjestani johon suurin osa ajasta kuluu töihin ja koiriin. Harrastin ennen paljon valokuvausta ja toivon, että pääsisin taas jatkamaan sitä.

“Kaiken takana on
periksiantamaton nainen”

Olen Kokkolalainen suomenruotslainen vuonna -93 syntynyt nainen.
Luonteeltani olen sympaattinen, hauska (ainakin omasta mielestäni) ja kärsivällisen täysi vastakohta.
Elämästä olen oppinut sen, että kaikki on helpompaa jos vain toteaa, että kyllä se siitä.
Linda hägglund
CEO Datafix

Työpäiväni kuluvat mukavasti Huusholli Keittiöiden konttorissa hoitamassa osto sekä myyntireskontrat ja juttelemassa asiakkaiden kanssa. Eniten aikaa vietän koneen ääressä, tilaillen tavaraa ja juttelemalla toimittajille.

Osioissa Kokkolan pisimmät treffit pääsette seuraamaan mun ja Petrin parisuhdetta. Joka ehkä alkoi hieman eritavalla kuin suhteet yleensä, mutta omasta mielestäni meidän tarina on vuosisadan rakkaustarina.

Ostimme vuonna 2016 omakotitalon jota nyt remontoimme jotta saamme tästä oman näköisen. Tiesittekö, että paneeleiden kiinnittämiseen on käytetty hirmu paljon nauloja?

Paloja elämästäni

Arkeani voi toki seurata myös Instagramin kautta.
Enemmän tai vähemmän random kuvia postailen sinne.